Karl Ove Knausgårdin 3 parasta kirjaa

Norjan tapaus Karl Ove Knausgård se muistuttaa minua paljon ranskalaisesta Frederic Beigbeder. Molemmat kirjoittajat vaativat täydellisestä sukupolvien sattumasta, että kirjallisuudesta tulee transgressiivisimmän realismin kärki. Vaikka pikemminkin voidaan sanoa, että he hyökkäsivät kustantamismarkkinoille elämäkerralliselta tililtä ilman koristelua tai hölynpölyä.

Pettymykset, kurjuudet, syvimmät ristiriidat ovat elintärkeitä aikamme filosofialle. Kuten jo huomautin Dostojevski: jos Jumalaa ei ole, kaikki on sallittua. Sekä Karl että Frédéric pystyivät voittamaan lukijoita ympäri maailmaa karuilla elämäkerroillaan, jotka peittävät viittaukset siihen, mitä on eettistä kertoa omasta elämästään.

Tunnustuksen sävystä tulee monesti leitmotiivi jokaisen tarinan taustalla. Ja kuten mikä tahansa tunnustus, lopulta totuus kuuluu sen kovan painon hitauteen, joka kykenee tuhoamaan sen subjektiivisen vaikutelman maailmasta, jonka jokainen fiktio herättää.

Kirjoja, jotka viittaavat romaaneihin yhdistettynä elämäkertaan. Samaan aikaan tarpeeksi kertovaa ovelaa saada lukija miettimään, missä fiktio päättyy ja todellisuus alkaa. Ja tietysti tapauksessa Karl Ove Knausgard, ei mitään parempaa kuin säveltää elämäkertansa häiritsevällä ja toistetulla otsikolla "Minun taistelu".

Karl Ove Knausgardin suosituimmat kirjat

Isän kuolema

Niin erikoisessa teoksessa kuin "My Fight" on aina parempi aloittaa alusta. Syyt, jotka johtivat Karl Ovea lähestymään tätä sävellystä, syntyvät hänen kirjallisen transkriptionsa samasta luovasta turhautumisesta.

Ja totuus on, että tarina tarinoista, jotka hän voisi kertoa, on kirjoitettu ja kirjoitettu hyvin hänen elämänsä tällä hetkellä. Paranemisen sijasta aika rientää ohi, ja vain kirjailija tai hullu voi vaatia repimistä, kunnes veren ja kivun virtaus palautuu jälleen.

Muisto epätoivoisesta isästä, joka etsii vain kuolemaansa, johtaa hahmon Karlin lapsuuteen. Eikä kyse ole paratiisista tai turvapaikasta. On lapsia, jotka alkavat hyvin pian liikkua tietyllä eksistentiaalisella painolla.

Erityisesti he ovat tietoisia siitä, että kotona asiat eivät ole hyvin. Tämä ensimmäinen osa alkaa puristaa mehua, jota et voi lopettaa lukemasta vasta hänen kuudennen kerran, ja hänellä oli ylivoimaisia ​​kuvauksia siitä kirjoittajan subjektiivisesta maailmasta. erä.

Loppu, taisteluni 6

Jos haluat vain saavuttaa jonkinlaisen synteesin, niin kyllä, ehkä lukemalla tarinan ensimmäisen ja viimeisen romaanin, voit harkita tämän uuden elämäkerran lukemista.

Ja silti kaipaisimme kaikkea, väliaikaa, hahmon syntymän ja hänen näyttämöltä poistumisensa välistä aikaa, sitä kulissien takana olevaa todellisuutta, joka rikastuttaa esityksen näkemystä kaikilla yksityiskohdilla, jotka voivat täydentää elokuvan loiston maailman kohtauksia.

Koska tässä päädyssä linkitämme suoraan alkuun, isän kuoleman käsikirjoitukseen, joka on jo valmiina julkaistavaksi. Ja silloin elämäkerran subjektiivinen vaikutelma kohtaa vastenmielisyytensä. Aina on ihmisiä, joita vastaan ​​hyökkäämme heidän maailmaansa, kun yritämme ajatella elämää, elämäkertaa. Kukaan ei ole vesitiivis osasto. Kaikki olemassaolo yhtyy ympyröihin, joissa on paljon enemmän olemassaoloja.

Karl Ove oli sanonut kaiken isästään, mutta hänen setänsä ymmärtää, että mikään ei ole totta, ja uhkaa ryhtyä toimiin, kun kirja julkaistaan. Kustantajien ja perheen välisestä eturistiriidasta tämä loppu etsii totuutta, joka syntyy kirjoittajan sielusta. Ja se kuitenkin päätyy ahdistukseen, kun toinen näky ravistaa hänen maailmaansa.

Kirjoittaja heijastaa meitä nerokkaalla kyvyllään lähestyä hyvin yleistä erityisestä, suurista historiallisista hetkistä ja kaikenlaisista lausunnoista, jotka kyseenalaistetaan ennen kuin kohtaamme kaiken sen lauseen.

Lapsuuden saari

Se ei voinut olla totta. Yksikään lapsuus ei voi olla määritelmän mukaan ainakin onnenpala. Tajuttomuus on tietämättömyyden onni, maailman kohtalokkaiden todisteiden kieltäminen.

Ja lapsuus voi vain tarkastella maailmaa saareltaan, todellista tässä tapauksessa, kuten Tromoy, vaikkakin aina vertauskuvallista. Poika, joka oli Karl Ove, on nyt kuin kaikki muutkin, ne välähdykset, jotka kiehtovat kirkkaudestaan ​​tai häiritsevät kiirettä toisinaan. Ehkä se on kirja, jonka tärkein aika ymmärtää, juuri siksi, että muistot tulevat ja menevät, jotka muodostavat noiden päivien kankaan meille kaikille.

Käsitelty "Taisteluni" kolmanneksi romaaniksi, sitä voitaisiin lukea lasten omaelämäkertana jokaisesta, joka myös pitää sitä vartioivia demoneja yksityisessä aarteessaan.

Vain Karlin tapauksessa hänen kykynsä yhdistää tämä eksistentialismi ennakkovarauksen, taikuuden, fatalismin ja karkean realismin sävyihin saavuttaa suuremman emotionaalisen voimakkuuden tason, koska se on vaikea tehtävä riisua kirjailijan oma sielu kokonaan.